Slush 2016: synkronisiteetti ja elinikäinen oppiminen

Olen viime aikoina pohtinut toistuvasti oppimista ilmiönä ja sen aiheuttamia mahdollisuuksia ja haasteita. En ole ainoa. Tämänkertaisessa Slushissa voidaan puhua jo synkronisiteetista, kun sinänsä toisiinsa liittymättömät puheenvuorot täydensivät toisiaan kuin käsikirjoitettuna ja jokaisessa esiteltiin aina uutta näkökulmaa elinikäiseen oppimiseen.

Olen ollut Slushissa neljästi. Kerran töissä graafikkona, kerran opiskelijalipulla startupin edustajana ja kahdesti kantanut satojen eurojen conference passia edustaen työnantajaani. Osallistuessani tapahtumaan se on aina ollut iso. En jaksa kantaa huolta siitä, että Slush (niin kuin moni muukin hyvä indie-tapahtuma) kasvaa ulos söpöydestään ja muuttuu uusien kävijöidensä näköiseksi kansantapahtumaksi. Hyville konsepteille vain käy niin. Edellisten Slushien pääpointti – verkostoituminen, hengailu ja tuttujen näkeminen – jäi lähes tekemättä, sillä tänä vuonna tapahtumassa oli niin monta timanttista esiintyjää, että harhailin nenä kiinni tapahtumakartassa lavalta toiselle kaksi inspiroivaa päivää. Poimintoina on mainittava Lauri Järvilehdon puheenvuoro Toward the Future of Game Learning, jossa hän esitti mielenkiintoisia tuloksia pelillistetystä oppimisesta, sekä Linda Liukkaan vetämä keskustelu teknologiayritysten roolista koulutuksen kehityksessä.

Oppimisen murros

Samaan aikaan kun itsensä kehittäminen nähdään kansainvälisenä megatrendinä, seuraa huolestunut kansa Pisa-menestyksensä heikentymistä ja alueellista eriarvoistumista. Peruskoulu ollaan perinteisesti nähty ja haluttu pitää instituutiona, jossa tulevaisuus sorvataan kopioimalla, kurinalaisella ulkoa-opettelulla ja keräämällä päättötodistukseen rivi kiitettäviä, jotta tie seuraavaan instituutioon aukeaa. Onneksi koulujärjestelmä alkaa jo olla kaikkea muuta kuin tätä, ja suomalaista peruskoulua kehitetään juuri nyt oikeaan suuntaan. Kun maailma on jo muuttunut, miksi koulun pitäisi pysyä paikallaan? Työelämään ei kaivata yhtään ihmistä, joka ajattelee kuin kone. Meillä on koneet sitä varten.

Tätä mieltä oli myös Saku Tuominen, joka pui tuimassa palopuheessaan koulutuksen murroksen luomia mahdollisuuksia. Hän mainitsi koulutuksen olevan viimeinen ala, joka ei ole vielä läpikäynyt murrosta ja että alalla on maailmanlaajuisesti tarjolla 10 triljoonan euron potti. Tuominen kaipasi jonkun tekemään koulutukselle saman, minkä Uber tai Netflix on tehnyt omille aloilleen. Hetken kuluttua hän julkistikin työryhmänsä kanssa HundrEdin, Slushin ja useamman suomalaisorganisaation yhteistyöprojektin Startup High Schoolin starttaavan pian. High Up on lukiolaisille suunnattu (verkko-)koulutusohjelma, jossa työelämässä kannuksensa hankkineet mentorit jakavat halukkaille kokemuksiaan, opettavat yrittäjyyden perusteita sekä sparraavat luovassa ongelmanratkaisussa. Tämänkaltaisten avausten toivoisi tasoittavan alueellisia eroja koulutuksessa sekä motivoivan osaa niistä niitä yksilöistä, jotka eivät tämän päivän koulusta paikkaansa löydä.

Elinikäinen oppiminen työelämässä

Peruskoulun ja nuorten oppimistulosten sättimisen sijaan kääntäisin katseen nopeasti omaan ja edelliseen sukupolveen. Meihin, joiden peruskouluissa oli yksi valinnainen ATK-kurssi jos sitäkään ja jonka arvosanaan vaikutti kymmensormijärjestelmän omaksuminen.

Virolaistaustainen sarjayrittäjä Steve Jurvetson kertoi intoa puhkuen, kuinka monimutkaistuvassa maailmassa kaksi pysyvää asiaa: muutoksen suunta ja Mooren laki. Koko ajan kasvavat laskentatehot mahdollistavat yhä monimutkaisemman koneoppimisen, minkä seurauksena digitalisaatio ja robotisaatio tulevat viemään suurimman osan nykyisistä töistämme. Jurvetsonin mukaan tulevaisuudessa ei tule olemaan fyysistä työtä, jossa kone ei olisi parempi tai kustannustehokkaampi vaihtoehto kuin ihminen. Esimerkiksi hän nosti itseohjautuvat autot sekä sen, kuinka USA:ssa 20 prosenttia ammateista liittyy ajamiseen. Dataa väitteen taakse en löytänyt, mutta NPR:n artikkeli USA:n osavaltioiden tämän hetken yleisimmistä ammateista antaa suuntaa murroksen mittakaavalle (tl;dr yleisin ammatti on rekkakuski).

Steve Jurvetson Slush 2016
Steve Jurvetson työskentelee useamman tämän hetken mielenkiintoisimman projektin parissa (mm. SpaceX, Planet, Human Longevity). Slushissa hän kertoi minne me kaikki olemme menossa.

Teknologian kehitys ja sen hyödyntämiseen tähtäävä koulutus käyvät kilpajuoksua niin oppilaitoksissa kuin työpaikoillakin. Itse saatan hyvinkin lukea aamulla alan uutiskirjeestä saman, minkä jo iltapäivällä opetan asiakkaalle tai kollegalle. Digitalisaation hallitsemisen yksi olennaisimmista taidoista on oppimisen nopeuden ja kehityksestä olennaisen poimimisen lisäksi se, että osaa päästää irti aiemmin oppimastaan. Teesit joita digi-evankelistat paasaavat tänään saattavat vuoden päästä noudatettuina tehdä sinulle haittaa. Tästä esimerkkinä hakukonelöydettävyyden parantamiseksi tehtävä käyttäjää ärsyttävä keyword stuffing, jota vielä tänäkin päivänä kuulee ehdotettavan hämmästyttävän usein.

Useilla aloilla muutoksen hallinta vaatii tekijöiltä tukun metataitoja ja niiden ylläpitoa. Eli taitoja, joiden avulla oma ammattitaito ja markkina-arvo pidetään relevantteina. Media-alalla tällaisia ovat esimerkiksi analytiikkaosaaminen ja datasta oppiminen: Mikä tekemästäsi sisällöstä kiinnostaa käyttäjiä ja mikä ei? Tulevatko lukijasi hakukoneiden, uutiskirjeiden vai sosiaalisten medioiden kautta? Datan hyödyntämisen pitäisi olla olennainen osa jokaista toimitusprosessia, sillä käyttäjädatan saaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa. Datan muuttaminen johtopäätöksiksi ja toimenpiteiksi taas vaatii tutkijoiltaan kokemusta, aikaa ja näkemystä. Tämän sekä muiden relevanttien metataitojen hankkimisen tulisi olla jokaisen yrityksen prioriteettilistan kärjessä.

Fail fast ja muita amerikanherkkuja

Olo oli kuin lapsella karkkikaupassa, kun lauteille astui Supercellin Ilkka Paananen, Spotifyn Daniel Ek sekä Skypen Niklas Zennström. Trio jakoi omia oppimiskokemuksiaan kohtaamiensa epäonnistumisten kautta. Raikkain tuulahdus tähän matriisien hallitsevaan maailmaan oli Paanasen tarina siitä, miten hän tunsi epäonnistuneensa edellisten yritystensä kanssa, koska hän yritti kontrolloida luovaa työtä rakentamalla sen ympärille liikaa prosesseja. Hän kertoi kuinka Supercellin nykyinen menestys perustuu siihen, että ammattilaisille annetaan vapaus ja vastuu heidän omasta työstään ja kuinka hän uskoo luovuuden kumpuavan tekijöistä, ei rakenteista.

Spotifyn Daniel Ek alkoi kuulostaa superihmiseltä kuvaillessaan lavalla omia, noin kahdeksaa ”rooliaan” (lue: ammattiaan) Spotifyn peräsimessä ja kuinka hän on viimein ymmärtänyt jakaa vastuuta ja luottoa myös muille. Kolmikon sanaillessa korostui useaan otteeseen virheistä oppimisen merkitys menestyvän yrityksen toiminnassa. Ekin mielestä jokaisen yrityksen elinkaaressa on noin kolme nivelkohtaa, kun se joko kaatuu tai selviää. Kaatumisen oireet ja siihen johtavat virheet on vain tunnistettava tarpeeksi aikaisin. On myös tehtävä virheitä epäonnistumisen välttämiseksi. Se, jolle matka tuntuu turvalliselta, ei ota tarpeeksi riskejä.

Kun työurat pitenevät ja yritysten elinikä lyhenee, on meidän kaikkien hyväksyttävä, että emme ole eläkevirassa vielä kuusikymppisenäkään. Oman eläkeikä-ennusteeni mukaan työvuosia on edessä vielä 40, mikä tarkoittaa, että saan todennäköisesti opetella työurani aikana vielä vähintään pari uutta ammattia.  Daniel Ek on hyvä esikuva tämän päivän resilientistä tekijästä, joka ratkaisee muutoksen keskellä ongelmia sitä mukaa kun niitä tulee vastaan ja kysymättä, kuuluuko tämä minulle. Uskonkin vakaasti, että ei ole olemassa asiaa, jota emme oppisi, jos niin päätämme.

Median rooli oppijana ja kouluttajana

Näen oppimisen murroksen olevan hieno mahdollisuus sekä medioille että sisältömarkkinoinnille. Tutkailen jatkuvasti Otavamedia OMAn tuottamien kolmenkymmenen asiakasmedian sivustojen dataa, ja opin päivittäin enemmän siitä, mikä sivustojen käyttäjiä kiinnostaa. Siinä datassa on useita yhdistäviä tekijöitä, mutta yksi vahvimmista on opettavan sisällön suosio ja kestävä arvo. Artikkeli saattaa olla jo vuosia vanha, mutta jos se oikeasti pystyy vastaamaan käyttäjän kysymykseen tyhjentävästi (eli opettamaan jotain), sisällön pariin tullaan vuosi toisensa jälkeen. Tällaisia sisältöjä ovat esimerkiksi Yhteishyvän video Kantoliinan käytöstä tai Ekonomi-lehden artikkeli ”Miksi kannattaa tehdä osakassopimus”.

Ja mitä tästä opimme?

Jokaisen sisältöjä julkaisevan tahon tai henkilön tulisi miettiä, mikä on se kapea sektori, jolla voi sanoa olevansa maailman (tai edes kielialueen) paras. Sen on oltava jotain sellaista, mihin on luontaisesti intohimoa ja josta jaksaisi vaahdota ilmaiseksi tunteja. Intohimo oppimiseen johtaa nopeasti osaamiseen. Ja se vain terävöityy, kun alat opettamaan oppimaasi eteenpäin.

Kirjoittaja on digipinko, joka ei vieläkään jaksa innostua VR:stä tai AI:stä. Sen sijaan hän suosittelee kaikkia lukemaan Marty Neumeierin kirjan Metaskills: Five Talents for the Robotic Age. Varsinkin niiden, jotka pelkäävät robottien vievän sekä työt että naiset.

  • Antti Karvanen
  • digikehityspäällikkö
  • antti.karvanen@otava.fi
  • akarvanen