Uudistunut Lakimiesuutiset.fi haluaa olla mukana keskustelussa

Otavamedia OMA uudisti yhteistyössä Suomen Lakimiesliiton kanssa Lakimiesuutiset.fi-verkkosivuston. "Uusi sivusto on selkeä ja käyttäjäystävällinen, ja kertoo avoimesta ja keskustelevasta Lakimiesliitosta”, sanoo Lakimiesliiton varatoiminnanjohtaja Mikko Salo.
Uudistuneen Lakimiesuutiset.fi:n sisältö on responsiivista eli helposti luettavissa eri laitteilla.

Suomen Lakimiesliitto julkaisi maaliskuussa uudistuneen Lakimiesuutiset.fi-verkkomediansa. Oman median kehittämisellä Lakimiesliitto haluaa vahvistaa jäsen- ja sidosryhmäsuhteitaan sekä kohentaa näkyvyyttään ja rooliaan juridisen alan asiantuntijana ja vaikuttajana.

Samalla sivuston aiemmasta maksumuurista päätettiin luopua. Kaikille avoimen sisällön avulla halutaan tuoda entistä paremmin yhteen Lakimiesliitto, sen jäsenet, koko yhteiskunta sekä alan kiinnostavimmat aiheet. Osa sisällöistä julkaistaan yhä perinteiseen tapaan sekä printtilehdessä että verkossa, mutta osa sisällöistä tehdään jatkossa pelkästään verkkoon sen mahdollisuuksia hyödyntäen.

Sivustouudistus tehtiin tiiviissä yhteistyössä Otavamedia OMAn kanssa, joka tuottaa myös kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyvää Lakimiesuutiset-printtilehteä.

”Olemme hyvin tyytyväisiä yhteistyöhön ja lopputulokseen, joka on selkeä ja käyttäjäystävällinen, ja kertoo avoimesta ja keskustelevasta Lakimiesliitosta”, sanoo Lakimiesliiton varatoiminnanjohtaja Mikko Salo.

Uudistuksessa painotettiin erityisesti sivuston helppokäyttöisyyttä. Sivusto tarjoaa automaattisesti eri aihepiireistä kiinnostuneille lisää luettavaa sekä mielenkiintoista tietoa juridiikan ajankohtaisista asioista sekä niiden taustoista. Uudistunut sivusto toimii myös saumattomasti yhteen Lakimiesliiton omien sivujen kanssa, jolloin lukija pääsee vaivattomasti sekä Lakimiesuutisten että liiton sisältöjen pariin. Suunnittelussa on lisäksi huomioitu mobiilikäyttö ja artikkelien vaivaton somejakaminen.

Lakimiesuutiset.fi jatkaa Lakimiesliiton visuaalista ilmettä ja värimaailmaa, mutta kevennettynä. Lisäksi jo etusivulle on tuotu graafisin elementein tekstinostoja, jotka elävöittävät ulkoasua. Kuvilla on iso rooli uudella sivustolla.

Lakimiesuutiset.fi-verkkosivuston keskeistä sisältöä ovat paitsi juridisesti asiantuntevat ja ajankohtaista tietoa sisältävät artikkelit myös erilaiset, lakimieskunnan monimuotoisuutta esittelevät tarinat. Lakimiesuutiset on Suomen ainoa todellinen juridinen aikakauslehti. Suomen Lakimiesliitto on julkaissut Lakimiesuutiset-lehteä yli 70 vuoden ajan.

 

Lisätietoja:

Mikko Salo, varatoiminnanjohtaja sekä viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Suomen Lakimiesliitto, 041 458 0033

Heidi Hänninen, asiakkuuspäällikkö, Otavamedia OMA, 040 126 2748